Tutustu Hiekkaharju Golf ry:n uuteen hallitukseen

Hiekkaharju Golf ry:n uusi hallitus valittiin seuran sääntömääräisessä kokouksessa 28. tammikuuta 2021. Tutustu kahdeksanhenkiseen hallitukseen alta!

Hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Anita Tirkkonen, puheenjohtaja          

” Toivon, että suuntaamme tulevaan kauteen koronan tuomista haasteista huolimatta positiivisin ajatuksin ja hyvää yhteistyötä ja yhdessä toimimisen kulttuuria vahvistaen. Odotan aktiivista ja innostavaa kautta ja toivon, että viime vuoden tapaan myös monet juniorit ja varttuneemmatkin lajia aloittavat löytävät tiensä Hiekkaharjuun.”

Leevi Keränen, kapteeni

”Olen jo pitkäaikainen Hiekkaharjun jäsen – senioritoimintaa olen vetänyt usean vuoden ajan, ja nyt tuli kapteenin hommat tälle vuodelle. Kiitän luottamuksesta ja yritän olla teidän luottamuksenne arvoinen. Tavataan kentällä ja saa ottaa hihasta kiinni, jos on jotain asiaa sydämellä. Jatketaan yhdessä Hieg-hengen mukaista tekemisen meininkiä!”

Marko Kosonen, varapuheenjohtaja

”Muista aina kunnioittaa kanssapelaajia.”

Kaarina Kuisma

”Kiva olla uudelleen mukana hallituksessa. Odotan koronan kesyttämistä, jotta pääsemme taas järjestämään erilaisia golftapahtumia ja pelimatkoja. Niissä seuramme yhteisöllisyys vahvistuu.”

Juha-Pekka Martikainen

”Pelataan, treenaillaan, moikkaillaan tuttuja ja tuntemattomia, viihdytään klubilla ja tietysti kilpaillaan – olen peruspelaajan tarpeilla varustettu hiekkisläinen pallon lätkijä. Näillä ajatuksilla ja niiden kehittämisellä myös hallitukseen!”

Kari Ojala

”Golf on peli kaikenikäisille; juniorista senioriin. Tule pelaamaan positiivisella otteella sekä rohkeasti esittämään hallituksen jäsenille ajatuksia toiminnan kehittämiseen!”

Timo Seger

”Ajatukseni golfkentälle: Ilmeisesti kentällä seisova peura on nähnyt sinun lyövän aikaisemminkin, koska se ymmärtää, että turvallisin paikka on aivan keskellä peliväylää.”

Timo Kuoremäki

”Olen harrastanut golfia vajaa parikymmentä vuotta ja nyt aloitan ensimmäistä kertaa luottamustoimia tällä saralla. Odotukset näin uutena ovat alkuunsa siinä miten toimintaa pyöritetään ja missä asioissa voi olla hyödyksi jäsenistölle.”