Vaikka hyvää golfkautta vielä riittääkin, ovat syksyn aamut jo kovasti viilenemään päin. Jos kenttä on kuurassa tai jäässä, ei pelaamaan pääse juuri sillä hetkellä.
Katso tästä ohjeet, miten toimia kuuraisten syysaamujen suhteen
1. Katso etusivulta, onko kenttä auki ja monelta tilannetta päivitetään
Verkkosivujemme etusivun aukiolo-osiossa kerrotaan, mikäli kenttä on esimerkiksi kuuran takia suljettuna. Sivuille päivitetään myös, milloin tilanteesta viestitään uudelleen.
2. Kentän ollessa sääolosuhteiden vuoksi suljettu, lähdöt peruuntuvat
Pakkasaamujen varatut lähdöt peruuntuvat, eivätkä siirry myöhemmälle. Voit varata uuden ajan myöhemmälle itse tai ottaa yhteyttä Caddiemasteriin, joka auttaa sinua mielellään.
3. Kuuraisella tai jäätyneellä kentällä liikkuminen on ehdottomasti kielletty
Oman lähdön peruuntuminen voi harmittaa, mutta kenttä suljetaan kuuraisena syyspäivänä aivan syystä. Ethän siis mene kentälle, jos nurmi on kuurassa tai jäässä. Nurmen vaurioitumisella voi olla pitkäkestoisia seurauksia kentän kuntoon.